Kuvaus, rodumääritelmä & alkuperä

SAMOJEDI

Tällainen minä olen

Minä olen sitkeä, elinvoimainen ja varmaluonteinen koira, jota Siperian paimentolaiset käyttivät metsästykseen, paimennukseen ja taakkojen vetämiseen. Arktisista juuristamme huolimatta me olemme sopeutuneet hyvin leudompiinkiin olosuhteisiin ja nykyisin olemme levinneet jokaiseen maailmankolkkaan.

Me Sammarit olemme hyvin seurallinen rotu ja meillä on voimakas tarve kuulua johonkin. Sen vuoksi meidän on saatava päivittäin viettää runsaasti aikaa perheemme kanssa. Yksinäisenä tarhakoirana me emme tykkää olla.

Hyvin kasvatettuna ja hoidettuna olemme on ilo silmälle. Runsasturkkisena koirana vaadimme säännöllistä harjausta ja kampausta. Jos turkki pidetään puhtaana ja hyvin harjattuna, koko koira pysyy kauniina. Jos turkki sen sijaan jää hoitamatta, haisemme, takkuunnumme ja se on epämiellyttävää niin meille kuin sinullekin. Karvanlähtö on yleensä kerran vuodessa keväisin, mutta voi ajoittua myös muihin vuodenaikoihin. Narttukoirilla on usein jonkinasteinen karvanlähtö juoksuaikojen yhteydessä.

Samojedit ovat aktiivisia koiria. Me tarvitsemme runsaasti liikuntaa, leikkiä ja muuta toimintaa. Kyllästymme helposti jos tulee tylsää. Jos sinä et tarjoa toimintaa, me kyllä itse keksimme ajankuluketta, eivätkä seuraukset välttämättä ole sinun mieleen. Me Sammarit emme ole katselijoita, me olemme osallistujia. Emme istu kiltisti odottamassa, kunnes sinulla on aikaa meille. Me seuraamme omistajiamme huoneesta toiseen, sisään ja ulos ja nauttimme saadessamme olla mukana kaikessa toiminnassa.

Samojedinkoirat ovat ystävällisiä, energisiä, uteliaita, nokkelia ja uppiniskaisiakin. Me pysymme yleensä leikkisinä koko ikämme eikä pilke silmästä sammu. Me rakastamme lapsia ja sovellumme erinomaisesti lapsiperheen koiraksi. Harvoin kuitenkaan lapsi pystyy yksin hallitsemaan suhteellisen kookasta olemustamme (50-60 cm) ja varsin voimakasta lihasmassaamme, vaan me tarvitsemme varsinaiseksi isännäksemme/emännäksemme aikuisen ihmisen.

Samojedinkoira on laumaeläin. Nuorena koirana voimme joskus testata isäntäämme/emäntäämme määrittääkseen tämän paikan perheen muodostamassa "laumassa". Sekä urosten että narttujen luonteet vaihtelevat sävyisistä, helposti käsiteltävistä hallitseviin ja itsetietoisiin koiriin. Elääksemme tasapainoista koiranelämää tarvitsemme oikeudenmukaisen isännän/emännän, joka selkeästi osoittaa sen paikan laumassa ja opettaa meille hyvän käyttäytymisen perussäännöt. Vastalahjaksi isäntä/emäntä saa meistä onnellisen perhettään rakastavan koiran.

Lähde: https://www.samy.fi/samojedinkoira/

Rotumääritelmä

Rodun alkuperä

Samojedinkoiraa pidetään yhtenä maailman vanhimmista koiraroduista. Nimensä se on saanut suomensukuisen, uralilaiseen kielikuntaan kuuluvan samojediheimon mukaan.

Samojedikansa siirtyi vähitellen yhä kauemmas pohjoiseen ja levittäytyi lopulta laajalle alueelle, joka ulottui lännessä Kuolan niemimaalta itään aina Jenisei-joelle ja Taimyrin niemimaalle, kattaen siis koko nykyisen Euroopan puoleisen Pohjois-Venäjän ja lähes puolet Siperiastakin. Nykyään samojedit ovat jo kokonaan kadottaneet oman kielensä ja sulautuneet muihin kansallisuuksiin. Aikoinaan he puhuivat lukuisia murteita, joista mainittakoon meille kennelnimistäkin tutut kamsassi ja jurakki.

Samojediheimot olivat poropaimenia ja metsästäjiä, ja näihin olosuhteisiin soveliaiksi kehittyivät aikojen kuluessa heidän koiransakin. Koiria arvellaan olleen kahta päätyyppiä: Eteläisemmät, porojen paimentamiseen käytetyt olisivat olleet pienempiä ja väriltään usein valkoisen lisäksi ruskean ja mustan kirjavia, luonteeltaan ärhäkämpiä. Pohjoisempana asuvat metsästys- ja rekikoirat taas olisivat olleet kookkaampia ja väriltään puhtaan valkoisia, luonteeltaan lauhkeampia. Tätä olettamusta tukee sekin, että Suomen Lapissa ei valkoista koiraa pidetä oikein soveliaana poropaimennukseen syystä, että se ei valkoista hankea vasten erotu riittävän etäältä. Sen työskentelyä on vaikeata seurata.

Samojedinkoirat elivät kiinteässä yhteydessä ihmisperheisiinsä, syntyivät heidän porontaljoista tai turpeesta valmistetuissa kota-asumuksissaan, nukkuivat isäntäväen kanssa, lämmittivät ja jopa väitetään, että imettivät lapsia! Hyvä koira oli samojedille erittäin arvokas, arvokkaampi ja myös vaikeammin hankittava kuin hyvä vaimo, suorastaan elinehto. Koirat seurasivat mukana kaikkialle, ne otettiin myös veneisiin, kun perhekunnittain lähdettiin markkinapaikalle tekemään turkiskauppoja. Samojedit eivät suinkaan mielellään luopuneet koiristaan. Kerrotaan, että koirien hankkimiseen heiltä tarvittiin paljon viekkautta, jopa varsinaista varastamista, ja ilmeisesti suomensukuisten kansojen heikkoutta alkoholijuomiin myös käytettiin tunnottomasti hyväksi.
Englantilainen eläintieteilijä Ernest Kilburn Scott vietti vuonna 1889 kolme kuukautta samojedien parissa ja toi mukanaan Englantiin Sabarka-nimisen urospennun. Tämä oli Arkangelin läheltä, siis hyvinkin lännestä, Vienajoen suulta.

Sabarka on vanhin nykyisten suomalaisten samojedinkoirien sukutauluissa esiintyvä esi-isä, noin 25-30 koirasukupolvea taaksepäin riippuen siitä mitä sukuhaaraa lähdetään seuraamaan. Kilburn Scottit hankkivat Sabarkalle vaimoksi kermanvärisen Whitey Petchoran, nimestään päätellen kotoisin Petsora-joen seudulta Uralin länsipuolelta. Sabarkan ja Whitey Petchoran pennuista tärkein oli 1891 syntynyt narttu Neva. Neva astutettiin Siperiasta tuotetulla, nimestään huolimatta lumivalkoisella Musti-nimisellä uroksella ja silloin syntyi Englannin ensimmäinen samojedimuotovalio Olaf Oussa vuonna 1901. Musti-Whitey Petchora -yhdistelmästä varsinaisesti alkoivat valkoiset samojedit Englannissa. Nämä koirat ovat meidän nykyisten samojediemme esivanhempia suoraan alenevassa polvessa.

1899 kahdeksan koiraa englantilaisen tutkimusmatkailija Jacksonin valjakosta päätyi Kilburn Scottien kenneliin.

Seuraava tärkeä lisä rotuun tuli odottamattomalta ilmansuunnalta. Kilburn Scottit olivat 1907 Englannissa saaneet kuulla, että Australiassa Sydneyn eläintarhassa oli samojediuros, myöhemmin nimeltään Antarctic Buck. Sen vanhemmat olivat olleet mukana Newness-Borchgrevinkin tutkimusmatkalla Etelä-mantereella 1889-1900. Antarctic Buck oli silloisiin koiriin nähden kookas (53,3 cm), hohtavan valkoinen koira, tietysti pystykorvainen. Sen turkissa oli hopean kimallusta, mutta kirsu, silmänympärykset ja huulet vaaleat. Oli yleistä, että silloin vitivalkoiseen turkinväriin liittyi vaaleampi pigmentti ja kellertävään tummempi. Buckin parhaimpien pentujen emä oli Kviklene ja tämä yhdistelmä esiintyy myös nykyisten samojediemme sukutauluissa. 1910 tuotettiin Englantiin Venäjältä narttu Ayesha, joka on nykyisten koiriemme esi-äiti tyttärensä Ch. Nadan kautta. 1920-luvulla tuotettiin vielä viisi koiraa. Sen jälkeen ei rotuun ole saatu mitään lisää sen alkuperäisestä kotimaasta.

Näistä melko muutamasta koirayksilöstä lähti liikkeelle nykyinen samojedirotumme. Rotumääritelmä vahvistettiin Englannissa 1909. Jalostuksen päämääränä oli tyypin yhtenäistäminen ja parhaiden ominaisuuksien esille tuominen. Muut turkinvärit paitsi valkoinen ja keksi hylättiin, samoin luppakorvat. Oikeastaan nämä muut värit eivät olleet alkuperäisiin aitoihin samojedinkoiriin koskaan kuulunetkaan, vaan olivat vain jostain matkan varrelta joihinkin yksilöihin mukaan tulleet. Ainoa asia, jota alkuperäisestä pyrittiin määrätietoisesti parantamaan, oli pigmentti.

Ensimmäinen tätä alkuperää oleva "suomalainen" samojedinkoira oli seppä Veikko Löfmanin (pajamiehen, myöhemmin Ahkion kennel) vuonna 1952 tuottama norjalainen narttu Ibur Sheila, jonka isä oli Snowland Lück. Ibur Sheila oli Tanskassa astutettu Snowland Nicholaksella ja syyskuun 11. päivänä 1952 syntyi Suomessa ensimmäinen nykyistä samojedinkoirapolvea edustava pentue, jossa oli viisi urosta ja yksi narttu. Näihin koiriin pystymme jäljittämään lähes jokaisen nykyisistä samojedinkoiristamme. Vuosina 1952-1959 Suomen Kennelliitto rekisteröi kaikkiaan 43 samojedinkoiraa, vuosina 1960-1964 yhteensä jo 331 koiraa. Huippu saavutettiin 1972, jolloin rekisteröitiin lähes kahdeksansataa koiraa. Nykyisin rekisteröidään vuosittain noin 200 samojedinkoiraa.

Lähde: https://www.samy.fi/samojedinkoira/alkupera/